Suomen Urheiluopisto etsii asuntolaohjaajaa
Haemme Suomen Urheiluopistolle määräaikaiseen työsuhteeseen asuntolaohjaajaa
Suomen Urheiluopisto Vierumäellä on maamme suurin ja vanhin liikunta-alan kouluttaja. Lisäksi olemme Suomen johtava urheilun-, liikunnan- ja vapaa-ajankeskus. Edeltävän strategiakauden aikana Vierumäen olosuhteisiin on investoitu yli 35 miljoonaa euroa. Toimintaamme ohjaavat arvot ovat perinne, hiki, hymy ja luonto. Vierumäki-yhtiöillä on Ekokompassi-ympäristösertifikaatti.
Etsimme joukkoomme vastuullista ja innostunutta asuntolaohjaajaa!
Työtehtäviisi kuuluu:
- Asuntolan turvallisuuden edistäminen ja valvonta
- Opiskelijoiden kasvun ja kehityksen tukeminen
- Yhteisöllisyyden vahvistaminen
- Vapaa-ajan toiminnan suunnittelu ja järjestäminen
Työssäsi olet tärkeä osa opiskelijoiden arkea ja hyvinvointia. Tuet heidän kasvuaan turvallisessa ja yhteisöllisessä ympäristössä. Työtehtävät sijoittuvat Suomen Urheiluopiston kampukselle Vierumäelle.
Toivomme sinulta:
- Tehtävään soveltuvaa tutkintoa (esimerkiksi kasvatus- ja ohjausalan tai sosiaali- ja terveysalan koulutus)
- Hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja
- Vastuullisuutta ja oma-aloitteisuutta
- Halua toimia kasvatustehtävissä nuorten parissa
- Sujuvaa suomen kielen taitoa
Tarjoamme sinulle:
- Mahdollisuuden työskennellä liikunnallisten nuorten parissa
- Eloisan, iloisen ja kannustavan työ- ja opiskelijayhteisön
- Liikunnallisen ja aktiivisen toimintaympäristön
- Vierumäen monipuoliset henkilökuntaedut
Valitun on ennen työpaikan vastaanottamista esitettävä lain 504/2002 mukainen asiakirja soveltuvuudesta alaikäisten kanssa työskentelyyn. Ote pyydetään nähtäväksi vain tehtävään valitulta, eikä sitä liitetä hakuasiakirjoihin.
Tehtävä on osa-aikainen (n. 20h/vko), ja työ painottuu pääasiassa arki-iltoihin (ma-to), tarvittaessa myös yöaikaan. Palkka määräytyy osaamisen ja koulutuksen mukaan 19-21 €/h. Työsuhteissa noudatetaan yksityisen opetusalan työehtosopimusta. Työsuhde on määräaikainen 31.5.2026 saakka, ja työ alkaa 7.1.2026 tai sopimuksen mukaan.
Toivomme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolia olevia ja eri kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.
Kiinnostuitko? Hae paikkaa viimeistään 12.12.2025.
Lisätietoja tehtävästä antaa vt. rehtori Minna Tuominen, tavoitat hänet puhelimitse numerosta 050 433 3316 (ma 1.12. klo 15-16, to 4.12. klo 8.30-9.30 ja ti 9.12. klo 14-15) tai sähköpostilla minna.tuominen@vierumaki.fi.
- Tiimimme
- Koulutus ja hanketoiminta
- Sijainnit
- Vierumäki
- Määräaikainen tähän saakka
- 31. toukokuuta 2026
- Työaika
- Noin 20h/vko
- Työ alkaa
- 7.1.2026 tai sopimuksen mukaan
- Hakuaika päättyy
- 12.12.2025
Vierumäki
Upeat henkilökuntaedut
-
Liikut ja pelaat edullisesti, jopa veloituksetta
Vierumäki tarjoaa työntekijöilleen monipuoliset mahdollisuudet harrastaa liikuntaa edullisesti, jopa ilman veloitusta.
-
Kivan hintaiset työyöpymiset ja ruokailut
Tarjoamme henkilökunnalle edullisen yöpymismahdollisuuden vuorojen välissä. Terveelliset ateriat saat henkilökuntahinnalla.
-
Vapaa-ajanviettoa ystäväporukalla
Henkilökuntahinnalla on kiva majoittua ja ruokailla vapaa-ajallakin.